Ajankohtaista
07.06.2011 Vuoden ensimmäinen varsa on syntynyt! Tinna varsoi 27.05 kauniin orivarsan josta voitte lukea lisää ja ihailla kuvia täällä.
18.05.2011 Magnus sai kevään jalostusnäyttelyssä viiden vuoden jalostusluvan vuosille 2011-2015. Orin treenit ovat sujuneet hyvin ja se on mainiossa kunnossa. Viivi ja Magnus osallistuivat Kytäjän passikilpailuihin 29.4 ja voittivat speedpassin ajalla 9.09. Seuraavaksi he osallistuvat Dromin kisoihin 28.5.
09.11.2010 Magnuksen kuukauden pituinen loma on jo aikaa sitten ohi ja treeni on alkanut hyvin. Treenaamme tällä hetkellä aktiivisesti ja monipuolisen suunnitelman mukaan ja jo nyt voi nähdä tulosta sillä ori kantaa itsensä entistä paremmin ja takapäähän on saatu lisää voimaa. Olimme Reynirin kurssilla ja saimme sieltä paljon uutta motivaatiota treeniin.
Magnus tahtoo myös kiittää tämän kesäisiä tammavieraitaan! Ensi kesälle varsoja odotetaan syntyvän muutama. Magnuksen astutusluvat päättyvät tänä vuonna, joten ori menee kevään näyttelyyn uusintatarkastukseen.
18.08.2010 Viivi ja Magnus palasivat Pm-kisoista hyvillä mielin. Pari saavutti nuorten PP1 ja P2 luokissa viidennen sijan, eli kotiin lähti kaksi keltaista ruusuketta! Nuorten F1-luokassa Viivi ja Magnus olivat sijalla 8. Viivi oli tyytyväinen suorituksiinsa, sillä nämä olivat ratsukon ensimmäiset arvokisat ja kilpailujen taso oli kova. Pm-kilpailut olivat hyvin opettavaiset, sillä kokeneiden ratsukoiden suoritusten katselemisesta sai paljon irti. Magnus on nyt ansaitulla lomalla ja kuukauden kuluttua alkaa ratsukon valmentautuminen ensi kautta varten.
Magnuksen kaikki tämän kesäiset jälkeläiset ovat syntyneet. Venus frá Stenkullagård synnytti tämän kesän viimeisen jälkeläisen, kauniin tähdellä varustetun rautiaan orivarsan. Onnea varsan omistajalle! Jälkeläisiä syntyikin siis yhteensä kolme, sillä valitettavasti yhdelle varsalle ja yhelle kantavalle emälle kävi epäonnisesti.
05.07.2010 Magnus ja Viivi kotiutuivat Mestaruuskisoista voitokkaissa tunnelmissa sillä parivaljakko keräsi aimo määrän titteleitä tänäkin vuonna; Nuorten F1 kulta, PP1 kulta ja P2 kulta. Silti ratsastaja itse löysi paljonkin parantamisen aihetta suorituksestaan ja aloittaa näinollen tiukan treenin PM-kisoja varten, kunhan flunssainen ratsastaja ja Magnuskin ovat ensin saaneet palautua koitoksesta. Mainittakoon myös että Magnuksen toinen varsa on syntynyt! Snjöll frá Efri-Gegnisholum varsoi 20.6 kauniin ruunikon orivarsan. Onnittelut hienon varsan omistajille!
26.05.2010 Magnuksesta on tullut tänään isä! Gloa synnytti aamuyöstä voikon läsipäisen orivarsan, joka on jo valloittanut jokaisen ihalijansa sydämen niin upealla ulkonäöllään kuin mahtavilla liikkeilläänkin, rohkeasta ja sosiaalisesta luonteesta puhumattakaan. Orivarsalla oli jo syntyessään harvinaisen pitkät ja tuuheat, kiharat jouhet. Lisäksi se näytti jo alle 10 tunnin ikäisenä tölttiä ja todella näyttävää passia! Lämpimät onnittelut varsan omistajille!
03.04.2010 Magnuksen treenaus kesän kisoja kohden on hyvässä vauhdissa. Ori on päässyt jo esiintymään kaksissa kisoissa hyvällä menestyksellä rikkoen jo PM-rajatkin. Kotisivuille saatiin uusi, keväisempi, ulkomuoto tänään!
25.10.2009 Magnus näyttää vihdoinkin tervehtyneen kokonaan vuohisnivelen tulehduksesta, joka heinäkuussa esti Viivin ja Magnuksen kisamatkan MM-kisoihin Sveitsiin. Tulehdus johtui mitä todennäköisimmin iskusta jalkaan. Treeni on aloitettu ja sitä lisätään pikkuhiljaa, jotta orin kunto saataisiin entiselle tasolleen pitkän sairasloman jälkeen.
Magnus haluaa myös kiittää kaikkia tämänkesäisiä tammavieraitaan! Ensi kesänä odotetaan viittä varsaa syntyväksi. Lisää varsakuulumisia voitte seurata sivuilta talven mittaan.
28.06.2009 Suomenmestaruuksissa Magnus keräsi palkintokaappiinsa F1-luokan nuorten suomenmestaruuden,
viiskäynnin kombinaation suomenmestaruuden sekä speedpassissa hopeaa ajalla 8,71.
06.06.2009 Gaedingurin kilpailut Kuumassa olivat Magnuksen osalta menestyksekkäät; viisikäynnin F1 A-luokan voitto, töltin T2 B-luokan nuorten voitto ja speedpassin voitto! ;)
23.05.2009 Vuoden ensimmäiset kilpailut sujuivat odotetusti hyvin ja mukaan kotiin lähti F1 A-finaalin nuorten voitto!
16.05.2009 Magnuksen luona vieraili eilen 15.5 kesän ensimmäinen tamma ja ensimmäinen luonnossa astuminen sujui kaikkien iloksi todella hyvin. Ori käyttäytyi kuten herrasmiehen kuuluu ja kunnioitti tammaa astuen vasta kun tammaan oli tutustuttu kunnolla ja tamma antanut hyväksyntänsä. :)